Elämän ravitsevaan, villiin virtaan
heittäytymistä, kellumista, suostumista. Kyllä se kannattaa. Tai sitten ei:
tämä kortti upposi veteen muutaman metrin kellunnan jälkeen. Mutta jos johonkin
hukun, olkoon se elämän ja rakkauden vesi: meri josta olemme kaikki kotoisin,
virta joka kuljettaa eteenpäin, lähde josta janoisena voin juoda, sade joka
hedelmöittää maan.
Me
olemme maistaneet meren
ja
astumme syvään veteen,
missä
pohjaa ei enää ole.
Me
löydämme aaltojen tanssin:
minä
kannan sinut
sinä
kannat minut
vesi
kantaa meidät.
Nousemista, kasvamista, katsomista kohti
taivasta, kohti kirkkautta, matkaa valoon. Se tekee elämästämme keveää,
raikasta, ilmavaa, rauhoittavaa. Katso liitäviä tervapääskyjä taivaalla. Sinäkin
voit kokea lentämisen riemua, kun annat tuulen puhaltaa itsesi isoksi ja
keveäksi, kun uskallat heittäytyä siivillesi ja jättää hetkeksi maan kahleet.
Minä
olen tässä
missä
taivas ja maa
yhtyvät
ja
parhaimmillani
kun
olen tyhjä kanava
ruoko
johon puhalletaan
alan
soida
ja
maailma
laulaa
kanssani
ilosta
Kuunnella tuulen suhinaa, nähdä ruohon
taipuminen, tuntea muurahaisen kipitys iholla, maistaa ketunleivän kirpeys,
kuulla käen kukkuvan kesää. Seistä tukevasti maassa, olla osa maisemaa, osa luontoa,
osa ikuista kiertokulkua, kokea kaiken ykseys.
lähellä ovat maan
asia
eläinten hellyys,
palelevat kädet
kämmen hankaa
rosoista runkoa, kuuluu
pihkan verkkainen
puhe
Sinä ja minä. Me ihmiset, me elolliset, me
elottomat. Meidän perhe, kylä, maa, maailma. Rakennamme maailmaa yhdessä.
Kaikki on yhteistä, kaikki on lainassa, kaikki kiertää minulta sinulle, sinulta
minulle. Oleellista on antaa. Yhtä oleellista on vastaanottaa. Nauttia tästä hyvyydestä,
iloita runsaudesta, kiittää tästä armosta.
olen elämän
taideteos
ja osa suurta
sinfoniaa
jos annan sen olla
niin
jos annan itseni
soida
kuten
kapellimestari tahtoo
Kiitokset JP Jakoselle, jonka uuden kirjan
(Kotona kosmoksessa) kaupunkisissinä sain olla jakamassa näitä kortteja
maisemaan.
